MYYNTIEHDOT. Merit myy tuotteitaan seuraavien myyntiehtojen mukaisesti. Kaikkiin Meritin hyväksymiin liiketoimiin sovelletaan tässä esitettyjä myyntiehtoja. Merit hyväksyy asiakkaan ostotilauksen sillä edellytyksellä, että asiakas hyväksyy nämä myyntiehdot yksinomaisiksi hankintaan ja myyntiin sovellettaviksi myyntiehdoiksi. Kun asiakas hyväksyy tuotteet, asiakas hyväksyy samalla nämä myyntiehdot ja Merit hylkää kaikki mahdolliset asiakkaan ehdottamat lisäehdot tai ehtojen muutokset riippumatta siitä, sisältyvätkö ne asiakkaan ostotilaukseen tai muuhun asiakirjaan. Myyntiehdot korvaavat kaikki mahdolliset aiemmat ehdotukset, neuvottelut ja väitteet. Jos asiakas ja Merit ovat erillisen, kummankin osapuolen valtuutetun edustajan allekirjoittaman ja asiakkaan tuotteiden hankintaa koskevan sopimuksen (”sopimus”) osapuolia, asiakas hyväksyy, että siinä määrin kuin nämä myyntiehdot eivät ole ristiriidassa sopimuksen kanssa, näiden myyntiehtojen katsotaan täydentävän sopimusta ja olevan osa sitä. Jos asiakas uskoo, että jokin ehdoista on ristiriidassa tällaisen sopimuksen kanssa, asiakkaan on ilmoitettava asiasta Meritille 10 päivän kuluessa havainnon tekemisestä. Muutoin asiakkaan katsotaan luopuneen tällaisesta väitteestä.
HINNAT JA VEROT. Ellei kirjallisesti ole sovittu toisin, Meritin tarjoamat tai sen kanssa sovitut hinnat ovat euromääräisiä. Hinnat eivät sisällä veroja, tullimaksuja tai kuluja (”verot”). Jos Meritin on maksettava tai kerättävä veroja, Merit voi lisätä ne kuhunkin laskuun tai laskuttaa ne erikseen.
MAKSAMINEN. Asiakas maksaa Meritille kunkin laskun täysimääräisen summan ilman hyvityksiä, vähennyksiä tai asiakashyvityksiä. Kaikki maksut on maksettava 30 päivän kuluessa laskutuspäivästä. Jos asiakas on laiminlyönyt suorituksensa tai jos Meritin arvion mukaan asiakkaan taloudellisesta tilanteesta aiheutuu riski, että maksu jää maksamatta, Merit voi edellyttää maksua etukäteen lähetyksen ehtona, keskeyttää toimituksen tai peruuttaa hyväksymänsä asiakkaan tilauksen. Jos asiakas ei maksa eräpäivään mennessä, asiakkaan on maksettava laskun summalle korkoa kuukaudessa puolitoista prosenttia (1,5 %) tai laissa sallittu enimmäismäärä ilman erillistä ilmoitusta myöhästymisestä, laskettuna eräpäivästä alkaen maksupäivään asti, maksupäivä mukaan lukien.
TOIMITUS. Toimitustapana on Ex Works (Incoterms 2020) eli vahinkojen riski siirtyy asiakkaalle noutohetkellä riippumatta siitä, että tavaroiden omistusoikeus ei ole mahdollisesti siirtynyt asiakkaalle. Asiakas vastaa kaikista kuljetusjärjestelyistä ja -maksuista. TOIMITUSPÄIVÄT OVAT VAIN ARVIOITA, EIKÄ MERIT OLE VASTUUSSA MISTÄÄN VIIVÄSTYMISISTÄ. TOIMITUKSEEN TARVITTAVA AIKA JA TOIMITUSPÄIVÄ VAIHTELEVAT TUOTANTO-OLOSUHTEIDEN JA MUIDEN OLOSUHTEIDEN MUKAAN. TOIMITUKSEN VIIVÄSTYMINEN EI VAPAUTA ASIAKASTA MAKSUVELVOITTEESTAAN. MERITILLÄ ON OIKEUS TEHDÄ TOIMITUS OSISSA JA VAATIA MAKSUA TOIMITETUISTA TUOTTEISTA. Merit ei hyväksy korvausvastuuta kuljetuksista, eikä minkään liikennöitsijän katsota olevan Meritin edustaja. Asiakkaan on mahdollisesti vastattava tuotteiden säilytys- ja käsittelykustannuksia, jos tuotteet on jätetty Meritin haltuun sen jälkeen, kun tuotteiden on ilmoitettu olevan noudettavissa. Riski tällaisen viivästyksen vuoksi asiakkaan puolesta säilytetyistä tuotteista kuuluu asiakkaalle.
RAHTIKÄYTÄNTÖ.
Asiakas maksaa rahtimaksut kaikista tuotteiden ostotilauksista, jos tuotteet toimitetaan tavallisena toimituksena, jonka arvo on pienempi kuin Meritin määrittämä vähimmäistilauksen arvo. Asiakkaan on maksettava seuraavan päivän pikatoimituksen maksut kaikista tilauksista, jotka toimitetaan seuraavan päivän pikatoimituksena.
VAKUUSOIKEUS. Tuotteiden omistusoikeus säilyy Meritillä, kunnes asiakas on maksanut täysimääräisesti kaikkien mahdollisten tilien kaikki erääntyvät ja erääntyneet summat. Jos asiakas ei suorita velvollisuuksiaan, Meritillä on oikeus ottaa tuotteet takaisin asiakkaan kustannuksella tuotteiden sijaintipaikasta. Asiakas ei saa käyttää takuuna tuotteita, joita ei ole maksettu, eikä siirtää niiden omistusoikeutta. Asiakkaalla on velvollisuus säilyttää toimitetut tuotteet Meritin hallussapitäjänä omistusoikeuden pidätyksen nojalla ja säilytettävä niitä asianmukaisen huolellisesti Meritin yksilöitynä omaisuutena. Jos asiakas myy tuotteet tai hävittää ne muuten ennen kuin ne on maksettu Meritille täysimääräisesti, asiakkaan on säilytettävä vastaanottamansa rahasummat Meritin puolesta. Mikään tähän kohtaan sisältyvä ei perusta asiakkaalle minkäänlaista oikeutta palauttaa tuotteita. Sanotusta huolimatta Merit voi ryhtyä hintaa koskeviin oikeustoimiin.
TARKASTAMINEN JA PALAUTTAMINEN. Asiakkaan on tarkastettava tuotteet ja ilmoitettava Meritille tuotteiden mahdollisista vioista 90 päivän kuluessa toimituksesta. Kaikilla palautuksilla on oltava Meritin hyväksyntä, ja niihin sovelletaan Liitteeseen A liitettyä Meritin Palautuskäytäntöä (”käytäntö”) siten kuin se on kulloinkin voimassa. Jos Meritille ei ilmoiteta mistään viasta kirjallisesti 90 päivän kuluessa, sen katsotaan osoittavan sitovasti, että vastaanotetuissa tuotteissa ei ollut vikoja. Merit ei vastaa mistään vioista, joita tuotteille aiheutuu kuljetuksen aikana. Asiakas sitoutuu toimittamaan asianmukaiset hyvitysvaatimukset kuljetusyhtiölle. Merit pidättää oikeuden arvioida kaikki palautukset, ja sen vahinkoa tai vikaa koskevat päätökset ovat sitovia. Päätöksen tehtyään Merit korjaa tai korvaa tuotteet tai tekee asiakashyvityksen asiakkaan tilille Meritin voimassa olevan käytännön mukaisesti.
OSTOTILAUSTEN PERUUTTAMINEN. Asiakas voi peruuttaa muiden kuin räätälöityjen tuotteiden tai pakkauskokojen tilaukset samana arkipäivänä edellyttäen, että tilausta ei ole vielä toimitettu. Jos tuotteet on valmisteltu kuljettamista ja/tai lähettämistä varten, voidaan veloittaa 20 prosentin hyllytysmaksu. Räätälöityjen tuotteiden tai pakkauskokojen ostotilauksia ei voi peruuttaa, kun niiden tuotanto on alkanut. Peruutus tulee voimaan, kun asiakkaan kirjallinen ilmoitus on vastaanotettu. Asiakkaan on maksettava kaikki ennen asiakkaan kirjallisen ilmoituksen vastaanottamista toteutetut palvelut ja Meritille kertyneet tosiasialliset kustannukset.
OSITTAINEN TOIMITUS / EI TOIMITUSTA.
Jos tuotteet toimitetaan osittain tai niitä ei toimiteta lainkaan, asiakkaan on toimitettava Meritille kirjallinen ilmoitus seitsemän päivän kuluessa laskun vastaanottamisesta. Jos Merit ei saa kirjallista ilmoitusta tällaisesta osittaisesta toimituksesta tai toimittamatta jättämisestä tämän ajan kuluessa, asiakkaan katsotaan hyväksyneen osittaisen toimituksen tai toimittamatta jättämisen. Vastaanotettuaan ilmoituksen Merit harkintansa mukaan joko korvaa tuotteet tai tekee asiakashyvityksen asiakkaan tilille Meritin voimassa olevan käytännön mukaisesti. Tämä kappale sisältää Meritin yksinomaiset velvollisuudet ja asiakkaan yksinomaiset oikeuskeinot tällaisen osittaisen toimituksen tai toimittamatta jättämisen tapauksessa.
LUOTTAMUKSELLISET TIEDOT. Merit voi luovuttaa asiakkaalle tiettyjä Meritin tietoja, mukaan lukien rajoituksetta tietoja asiakkaista, toimittajista, tuotteista, rahoituksesta, liiketoiminnasta, markkinoinnista, hinnoista, suunnitelmista ja myynneistä, jotka ovat Meritin luottamuksellisia ja tekijänoikeuksien alaisia tietoja (”luottamukselliset tiedot”). Asiakas ei saa missään tilanteessa käyttää Meritin luottamuksellisia tietoja tai luovuttaa tai asettaa niitä minkään henkilön tai tahon saataville muuten kuin tämän liiketapahtuman rajoitettuja tarkoituksia varten.
RAJOITETTU TAKUU JA VASTUUNRAJOITUS. Merit ei myönnä tämän sopimuksen nojalla myydyille tuotteille minkäänlaisia nimenomaisia tai oletettuja takuita lukuun ottamatta takuuta siitä, että tuotteet vastaavat toimitushetkellä olennaisilta osin määritelmiään ja että niissä ei ilmene materiaali- ja valmistusvirheitä ajanjaksona, joka on määritetty kunkin tuotteen mukana toimitetussa kirjallisessa rajoitetussa takuussa. Tämä takuu ei koske tuotteita, (i) joita mikä tahansa muu taho kuin Merit on muokannut, muuntanut, korjannut, uudistanut, käsitellyt uudelleen tai mukauttanut; (ii) joita muu taho kuin Merit on korjannut tai joita on korjattu muuten kuin Meritin valtuuttamana ja käyttämällä Meritin hyväksymiä toimintatapoja; (iii) jotka on altistettu väärälle käytölle, uudelleenkäytölle, uudelleensteriloinnille, tapaturmalle, kaltoinkohtelulle, laiminlyönnille tai peukaloinnille; (iv) jotka ovat vaurioituneet liiallisen fyysisen, sähköisen tai ympäristötekijöiden aiheuttaman kuormituksen vuoksi; (v) jotka on yhdistetty muuhun tuotteeseen; (vi) joita on käytetty tuotteen tiedoissa määritellyn käyttötavan vastaisesti tai käyttökohteessa tai -ympäristössä, johon tuotetta ei ole suunniteltu tai tarkoitettu, tai joiden sarjanumero on muutettu, tuhottu tai poistettu. Kaikki Meritin toimittamat tekniset tuotteen käyttöohjeet toimitetaan ilman velvoitteita tai korvausta, eikä Merit hyväksy mitään niihin liittyviä velvollisuuksia tai korvausvastuita, vaan kaikki tällaiset ohjeet annetaan ja vastaanotetaan ”sellaisenaan” ja asiakkaan omalla vastuulla. LUKUUN OTTAMATTA TÄSSÄ NIMENOMAISESTI MÄÄRÄTTYÄ MERIT EI MYÖNNÄ MITÄÄN NIMENOMAISIA TAI OLETETTUJA TUOTTEITA KOSKEVIA TAKUITA ASIAKKAALLE, LOPPUKÄYTTÄJILLE TAI MILLEKÄÄN KOLMANNELLE OSAPUOLELLE. MERIT KIISTÄÄ JA SULKEE POIS KAIKKI MAHDOLLISET MUUT NIMENOMAISET, OLETETUT TAI LAKISÄÄTEISET TAKUUT, MUKAAN LUKIEN RAJOITUKSETTA LOUKKAAMATTOMUUTTA KOSKEVAT TAKUUT JA OLETETUT TAKUUT SOPIVUUDESTA KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI TAI SOPIVUUDESTA TIETTYYN KÄYTTÖTARKOITUKSEEN. Asiakas vapauttaa Meritin kaikista kolmansien osapuolten vaateista, mukaan lukien tuotevastuuseen perustuvista vaateista, jotka liittyvät Meritin asiakkaalle toimittamiin tuotteisiin.
Jos tuote ei ole tällaisen takuun mukainen, Meritin yksinomaisena velvollisuutena ja korvausvelvollisuutena ja asiakkaan yksinomaisena oikeuskeinona on joko tuotteen korvaaminen tai korjaaminen veloittamatta asiakasta tai alkuperäistä asiakkaalta tuotteesta laskutettua summaa vastaavan asiakashyvityksen myöntäminen asiakkaalle. Tällaisen velvollisuuden edellytyksenä on, että Merit on vastaanottanut kirjallisen ilmoituksen mahdollisesta väitetystä vastaamattomuudesta tai viasta 90 päivän kuluessa tuotteen toimittamisesta. Vaateet on esitettävä viivytyksettä tämän aikajakson kuluessa, ja Meritille on annettava kohtuullinen mahdollisuus korjata kyseinen poikkeavuus tai vika. Tuotteet on palautettava Meritille rahtimaksut maksettuna ja toimitettuna DDP (Incoterms 2020) Meritin varastoon tai muuhun Meritin ohjeistamaan määränpäähän Meritin vakiopalautuskäytännön mukaisesti.
VASTUUNRAJOITUS. MERITIN YKSINOMAINEN VASTUU TUOTTEIDEN HANKINNASTA RAJOITTUU, SIINÄ MÄÄRIN KUIN PAIKALLINEN LAKI SALLII, VIALLISTEN TUOTTEIDEN KORJAAMISEEN, KORVAAMISEEN TAI ASIAKASHYVITYKSEN MYÖNTÄMISEEN. MERIT EI OLE MISSÄÄN TILANTEESSA KORVAUSVASTUUSSA ASIAKKAALLE TAI MUULLE HENKILÖLLE TAI TAHOLLE MISTÄÄN RANGAISTUSLUONTEISISTA, ERITYISISTÄ, SATUNNAISISTA TAI VÄLILLISISTÄ VAHINGOISTA, RIIPPUMATTA SIITÄ, PERUSTUVATKO NE LIIKEARVON MENETYKSEEN, JÄLLEENMYYNTITUOTTOJEN MENETYKSEEN, TYÖSKENTELYN KESKEYTYMISEEN, TUOTTEEN VIKAAN, MUIDEN TUOTTEIDEN VAURIOITUMISEEN TAI MUUHUN JA PERUSTUVATKO NE SOPIMUKSEEN, VAHINKOVASTUUSEEN TAI MUUHUN OIKEUSPERUSTEESEEN TAI JOHTUVATKO NE TAKUULOUKKAUKSESTA, SOPIMUSRIKKOMUKSESTA, VIIVÄSTYKSESTÄ, TUOTTAMUKSESTA, ANKARASTA VASTUUSTA TAI MUUSTA. Jos Meritillä on kuitenkin jossain tilanteessa velvollisuus maksaa korvaus, korvaus ei milloinkaan ole enemmän kuin niiden tuotteiden laskutettu nettoarvo, jotka ovat vahingoittuneet tai jotka liittyvät aiheutuneeseen vahinkoon, ja enimmäiskorvaus on 50 000 euroa. Lisäksi jos Meritin vastuuvakuutus kattaa vahingon, korvaus ei milloinkaan ole suurempi kuin vakuutuksenantajan tosiasiassa maksama summa. Kaikki Meritiä vastaan esitetyt vaateet vanhenevat 12 kuukauden kuluttua vaateen tekemisestä, paitsi jos Merit tunnustaa ne.
YLIVOIMAISET ESTEET. Jos kumman tahansa osapuolen suoritus viivästyy tai estyy tai muuttuu kaupallisesti kannattamattomaksi osapuolen kohtuullisen vaikutusvallan ulkopuolella olevista syistä, osapuoli saa näiden myyntiehtojen mukaisten velvollisuuksiensa suorittamiseen lisäaikaa siten kuin olosuhteiden perusteella on kohtuudella tarpeen. Asiakkaan velvollisuutta maksaa toimitetut tuotteet ei kuitenkaan koskaan siirretä. Jos Merit ei voi tuottaa riittävästi tuotteita asiakaskysyntään ja sisäisiin tarpeisiin vastaamiseksi, Meritillä on oikeus kohdistaa tuotanto asiakkailleen Meritin oikeudenmukaiseksi katsomalla tavalla.
VASTUUSTA VAPAUTTAMINEN. Asiakas sitoutuu puolustamaan ja suojaamaan Meritiä kaikilta kolmansien osapuolten väitteiltä, joiden aiheena on korvausvastuu, menetys tai vahinko, joka johtuu tuotteiden käsittelyyn, käyttöön, säilyttämiseen tai hävittämiseen liittyvästä asiakkaan huolimattomuudesta tai tuotteelle altistumisesta tuotteen ollessa asiakkaan hallinnassa.
VIENTI- JA TUONTIVALVONTA Asiakkaan on noudatettava kaikkia soveltuvia vienti- ja tuontilakeja, mukaan lukien hankittava lisenssit ja muut tuontitodistukset. Asiakas ei tue eikä itse harjoita tuotteiden uudelleenohjaamista mihinkään maahan, jonka Yhdysvallat on asettanut kauppasaartoon tai johon tuotteiden tai palveluiden viemistä se on rajoittanut. Asiakas sitoutuu olemaan suoraan tai välillisesti viemättä mitään alkuperältään yhdysvaltalaisia tuotteita millekään henkilölle tai taholle, jolta jokin Yhdysvaltain hallituksen liittovaltion virasto on kieltänyt osallistumisen Yhdysvaltain vientiliiketoimintaan. Asiakas takaa ja vakuuttaa, että Yhdysvaltain vientivalvontavirasto tai mikään muu Yhdysvaltain liittovaltion virasto ei ole jäädyttänyt tai peruuttanut sen vientioikeuksia tai evännyt niitä.
MUUTA. Kaikki ilmoitukset on toimitettava kirjallisina ja lähetettävä ensimmäisen luokan postina postimaksu maksettuna. Asiakas ei voi siirtää mitään tuotteiden hankintaan liittyviä oikeuksiaan tai etujaan. Merit ja asiakas ovat itsenäisiä sopimusosapuolia, eivätkä ne ole toistensa päämiehiä tai edustajia. Jos Merit ei pane täytäntöön jotain näiden myyntiehtojen määräystä, se ei merkitse, että Merit luopuu oikeudestaan panna täytäntöön tällaista määräystä. Nämä myyntiehdot sisältävät kaikki tuotteiden hankintaan sovellettavat ehdot, eikä niitä voi muuttaa muuten kuin kirjallisella ja allekirjoitetulla sopimuksella. Mitään osapuolten välistä aiempaa yhteydenpitoa tai kaupankäyntiä ei katsota tai hyväksytä minkään ehdon täydennykseksi, selitykseksi tai muutokseksi. Tuotteiden myyntiin sovelletaan Suomen lakia, ja kaikki tällaisesta myynnistä johtuvat tai siihen liittyvät oikeustoimet on käsiteltävä Suomen tuomioistuimissa, sanotun vaikuttamatta siihen, että Meritillä on aina oikeus viedä oikeustoimi asiakkaan kotipaikan tuomioistuimeen. Asiakas vastaa kaikista Meritille aiheutuneista kuluista ja kustannuksista, kuten asianajopalkkioista ja laskujen perimisestä ja täytäntöönpanosta, riippumatta siitä, ovatko ne aiheutuneet oikeustoimista tai ilman niitä, muutoksenhausta tai muusta syystä. Jos jokin toimivaltainen tuomioistuin tuomitsee jonkin näiden myyntiehtojen ehdon olevan pätemätön, laiton tai täytäntöönpanokelvoton, kyseinen tuomio ei vaikuta muihin näiden myyntiehtojen määräyksiin eikä muuta niitä. YK:n kansainvälistä tavaran kauppaa koskevaa yleissopimusta (Convention on the International Sale of Goods, ”CISG”) ei sovelleta näiden tuotteiden hankintaan.
Liite A
Tuotepalautuskäytäntö
Palautettavaksi kelpaavat tuotteet:
Vialliset tuotteet tai Meritin käsittelyvirheen vuoksi lähetetyt tuotteet voidaan palauttaa. Merit voi hyväksyä palautettavaksi myös tavallisia, avaamattomia, peukaloimattomia, käsittelemättömiä, uudistamattomia ja/tai vanhentumattomia tuotteita, jotka Merit vastaanottaa 90 päivän kuluessa alkuperäisen lähetystilauksen laskun päivämäärästä ja jotka ovat Meritin arvion mukaan jälleenmyyntikelpoisia. Vanhentuneita tai lakkautettuja tuotteita tai tuotteita, joiden viimeiseen käyttöpäivään on alle kuusi kuukautta, ei voi palauttaa. Rajallisen markkinakysynnän vuoksi Merit ei hyväksy palautettavaksi räätälöityjä tuotteita, jotka on kehitetty yksinomaan asiakkaan tarpeisiin, eikä erikoistilaustuotteita, mukaan räätälöityjä pakkauskokoja.
Valtuutusprosessi ja asiakashyvitys:
Kun Merit on tarkastanut ja hyväksynyt asiakkaan palautuksen tiedot, Merit antaa asiakkaalle palautuskoodin (RGA-koodi) ja palautusohjeet. Palautettujen tuotteiden mukaan on liitettävä alkuperäinen tilaus, lasku ja/tai lähetysluettelo, ja RGA-numero on merkittävä laatikon päälle. Kun Merit on vastaanottanut tuotteet hyvässä kunnossa, Merit voi hyväksyä palautuksen ja tehdä asiakkaan tilille asiakashyvityksen, josta vähennetään 20 prosentin hyllytysmaksu. Merit voi luopua hyllytysmaksusta, jos tuote on palautettu 14 päivän kuluttua sen vastaanottamisesta. Merit toimittaa asiakkaalle viallisten tuotteiden ja Meritin käsittelyvirheen vuoksi lähettyjen tuotteiden palautusrahtia varten tilikoodin. Muut kuin vialliset tuotteet on lähetettävä 90 päivän kuluessa alkuperäisen lähetyksen laskun päivämäärästä. Jos palautus johtuu tuotteen viasta tai Meritin käsittelyvirheestä, siitä ei veloiteta hyllytysmaksua.
Ostotilauksen peruuttaminen:
Muiden kuin räätälöityjen tuotteiden ostotilauksia voi peruuttaa saman arkipäivän aikana edellyttäen, että tilausta ei ole vielä käsitelty. Räätälöityjen tuotteiden tai pakkauskokojen ostotilauksia ei voi peruuttaa sen jälkeen, kun räätälöityjen tuotteiden tilauksen toteuttaminen on aloitettu.
Palautettavien tuotteiden rahtaaminen:
Kaikki Meritille palautettavat tuotteet on pakattava kuljetusvaurioiden estämiseksi ja vakuutettava vahinkojen tai häviämisen varalta. Merit ei vastaa sille lähetettyjen tuotteiden vahingoista. Asiakas vastaa kaikista rahtimaksuista ja Meritille ja Meritiltä kuljetettaessa aiheutuneista vahingoista, lukuun ottamatta tuotteita, jotka on lähetetty Meritin käsittelyvirheen vuoksi tai jotka ovat viallisia. Tuotteet, joilla ei ole Meritin valtuutusta, hylätään.
Yhteystiedot:
Jos olet Suomi ja haluat pyytää valtuutusta, ota yhteyttä asiakaspalveluosastoomme numeroon 0800 770 586 ja anna palautustiedot, kuten tuotenumero, eränumero, laskun numero, laskun päivämäärä, ostotilauksen päivä ja palautuksen syy. Lisätietoja saatetaan edellyttää. Jos olet muualla kuin Suomi, mukaan lukien kansainväliset jälleenmyyjät , ja haluat pyytää valtuutusta, ota yhteyttä kansainväliseen asiakaspalveluumme numeroon +31 43 358 8233.
.
Merit voi tehdä muutoksia tähän tuotepalautuskäytäntöön ilman erillistä ilmoitusta.